Tilitoimisto korvasi kirjanpitäjän
Pirkanmaan
Sähkö- ja Ohjaustekniikassa ollaan tyytyväisiä ratkaisuun, jolla yhtiön koko
taloushallinto ulkoistettiin Teemuahon Tampereen tilitoimistolle.
Yhtiö luopui omasta kirjanpitäjästä ja päätti hankkia kaikki taloushallinnon palvelut
Teemuaholta.
"Merkittävin syy oli taloudellinen. Toinen tärkeä asia oli,
ettemme olisi yhden ihmisen varassa", kertoo tuotantopäällikkö Teemu
Ijäs.
"Taloushallinto on varmemmalla pohjalla, kun asioita on mietitty paljon
eteenpäin ja raportointi on jatkuvasti ajan tasalla, joten mitään yllätyksiä ei
pääse syntymään. Lisäksi kaikki paperi on vaihtunut sähköiseen muotoon", Ijäs
kertoo.
Ulkoistaminen tuo yrittäjälle osaamista, ammattitaitoa ja välineitä,
joihin yrittäjän ei kannata itse panostaa. Vapautuvan työpanoksen voi suunnata
omaan liiketoimintaan.