• Laitex ulkoisti taloushallintonsa

    Lappeenrantalainen Laitex Oy ulkoisti taloushallintonsa Teemuaholle ja siirtyi samalla sähköisten palvelujen käyttöön. Yhtiössä on oltu ratkaisuun tyytyväisiä.
    Laitex aikoo keskittyä valmistuksen sijasta entistä enemmän suunnitteluun ja tuotekehitykseen. Toimitusjohtaja Kari Kurrosen mukaan tässä yhteydessä tuli ajankohtaiseksi myös taloushallinnon ulkoistaminen.
    Teemuaho hoitaa Laitexin ostolaskujen käsittelyn ja maksatuksen sähköisesti, sähköisen matkalaskujen käsittelyn, pääkirjanpidon, palkanlaskennan ja palkkakirjanpidon sekä raportoinnin Tanetin kautta.
    "Haimme tietoisesti uutta kuviota, koska emme olisi enää pystyneet hoitamaan talousasioita silloisella yhden henkilön työpanoksella. Halusimme saada palvelut kustannustehokkaasti ja ammattitaidolla", Kurronen kertoo.

    Toimitusjohtaja Kari Kurrosen yhden miehen yrityksestä vuonna 1986 alkunsa saanut Laitex on kasvanut 50 hengen yritykseksi. Yritys on erikoistunut raskaan teollisuuden kuljettimien suunnitteluun ja valmistukseen omassa konepajassaan.