• Rutiinit minimiin Budjettijärjestelmällä
    Budjettijärjestelmä on vähentänyt selkeästi HAAGA-HELIAn taloushallinnon rutiinitöitä. Raportointi yhtiön johdolle on helpottunut ja nopeutunut.
    "Parasta ohjelmistossa on, että tiedot päivittyvät heti kaikkiin raportteihin, kun ne syötetään budjetointivaiheessa tai siirretään ohjelmistoon seurantavaiheessa. Tiedot ovat sen jälkeen heti kaikkien esimiesten nähtävissä ja vyörytykset hoituvat automaattisesti", talousjohtaja Jorma Alkula sanoo.
    Teemuahon palvelusta Alkulalla on vain hyvää sanottavaa.
    "Yhteistyökonsulttimme on ollut koko ajan sama henkilö. Hän on aivan loistava. Tuntuu, että hän ymmärtää asiat puolesta lauseesta. En ole ennen työskennellyt yhtä pätevän it-konsultin kanssa", hän kiittää.

    HAAGA-HELIA on yksityinen osakeyhtiö. Jorma Alkulan mukaan yhtiötä johdetaan kuin mitä tahansa yritystä. Merkittävimpänä erona on se, että yhtiöjärjestyksen mukaan ammattikorkeakoulu ei saa jakaa omistajilleen voittoa.